Huomenna Eliel-vauva on 7 viikkoa. Ja tunne on meillä kaikilla kovin uskomaton. Onko meillä vauvaa lainkaan? Tämä on ollut niin käsittämättömän reissu kaiken kaikkiaan. Tytöt kaipaavat veljeä kovasti. Varmasti Aamoskin..
Olemme nyt kahdestaan Elielin kanssa sairaalassa yötä, ensi kertaa Hämeenlinnassa. Näin siis näissä huoneissa olen sitten jokaisen lapsen kanssa yöpynyt. Ja huomenna päästään kotiin! Tämä yö mennään jo ilman mitään laitteita. Eilen otettiin pois nenämahaletku, äsken ennen tänne huoneeseen tulemista otettiin pois apneahälytin. Pari päivää sitten siirryttiin tosiaan saturaaatiomittarista apneahälyttimeen. Ja nyt sekin on poissa. Johto vaan riippuu vielä masussa. Nyt vaan luotetaan elämään.
Onpahan ollut matka. Jännittää myös, että mitä on edessä. Mutta Jeesus kulje kanssamme. Siunaa vauvaa, meitä koko perhettä ja anna voimaa.
Nyt alkaa tuntua kuitenkin toiveikkaana. Onko se kotiin pääsy vai vauvan kasvaminen ( tänään 3040g) , mutta olen jotenkin päässyt siitä surkuvaiheesta ohi. En enää ihan koko aikaa surkuttele kohtaloamme. Koska "keskosuus on erityisyys, josta kasvetaan pois" tms. No, you get The point. Tämä on väliaikaista.
Nopeaa vauhtia vauva on nyt kehittynyt. Hän söi toissapäivänä 30 ml maitoa rinnasta , sitä ennen 20 ml ja sitä ennen 10 ml. Nykyään hän syö kaikki ateriat ( 75ml) pullosta. Tietty,kun ei enää ole letkua.
Mietin, mitä tahdon muistaa tästä ajasta. Se on mennyt niin nopeaan ja toisaalta se on kuin ei olisi tapahtunutkaan. 7 viikon matka alkaa olla ohi ja saamme aika normaalin vauvan kotiin. Mikä reissu. Olen yhtä epävarma vanhempi kuin aiemminkin. Kun aiemmista lapsista voimaannuin, niin tämä vei itseltä luoton omaan kehoon. Mä feilasin tämän. Ehkä siksi on tärkeää, että se pysyisin imettämään, että jotenkin hoitaisin kunnialla tämän vauvan..
Jos filminauhana katson tätä taaksepäin, muistan kuin eilisen sen, kun sohvalla alkoi tulla verta ja tajusi, että tämä on paha juttu. Huusin vaan, että ei ei ei.
Sitten muistan kun pikkuriikkinen vauva kiidätettiin ohitseni leikkaussalissa. Kun ehkä seuraavana päivänä hoitaja sanoi, että teidän vauva on tosi kipeä.. Kun lääkäri sanoi, että olisi tärkeää päästä hengityskoneesta. Ja kun toipuminen alkoi, niin sitten se lähti aika mukavasti etenemään. Miten täälläkin Hämeenlinnassa ollaan oltu jo 2,5 viikkoa. Pitkä aika. Ja toisaalta lyhyt aika. Miten se Tampere tuntuu niin kaukaiselta nyt jo . Tai kun vein lypsykoneen maitokeittiölle, tuntui että olisi kulunut pitkäkin aika viime kerrasta. No oli kulunut reilu viikko.
Meillä on pieni, iso vauva. Ja toivottavasti nyt elämä alkaa sujua. Minä saan surkutella kohtaloa, mutta sopivasti. Jumala siunaa pikku-Eliel ja kiitos hänestä ja elämästä, jonka olet hänelle valmistanut. Kiitos Jumala, että tästä jollakin tavalla selvittiin.
