keskiviikko 20. elokuuta 2025

Vauveli 8,5 kk

 Aika rientää. Nyt kehitysiältään 6kk Eliel koittaa nukkua vieressäni, minkä hammassäryltä kykenee. Viimeisen neljän päivän aikana on hänelle puhjennut 4 hammasta. Viimeisin tänään. Ehkä huomenna taas. Nyt kaiken kaikkiaan 6 hammasta jo. 

Viime viikolla oli H-linnassa kehitysseuranta ja kerroin siellä, että vauva kyllä osaa kääntyä kumminkin päin ( sekin tapahtui vasta siinä samoihin aikoihin,  eli vatsasta selälle) , mutta että ei ryömi. No tänään on ainakin osannut peruuttaa ja ojentaa käsiään suoraksi. Kyllä se sieltä kehittyy. Fyssari sanoi, että keskiverto 6 kk ikäinen. Ja lääkäri oli hyvin tyytyväinen vauvan kehitykseen. 

Eliel on tosi ihana. Nyt vaan ollut itkuinen , kun hampaita tullut. Aika hassu, miten sanat tunnot on ollu viime postauksessa. Eli ei löydy rytmiä, jotta ehtisin tehdä yhtään mitään. Se vähän harmittaa. Koska kohtahan ne työt alkaa. Täytyy nyt nauttia. Tämä oli mun elämäni kesä . Eikä se oikein edes ollut. Rahaongelmia koko kesä. 

Olen silti niin iloinen tästä kaikesta. Että Jumala antoi mulle tämän kullan. Muistelen usein niitä hetkiä, kun ääni kuiskasi mulle asioita. Ensimmäinen kerta oli, kun lähdin sinne ultraan katsomaan, että onko kohtu tyhjentynyt. Ja mulle kuiskattiin jotenkin ei kuultavasti , mutta selkeästi ei minusta lähtöisin olevasti,että "varaudu yllätykseen". Muistan aina tässä kohtaa sen, kun kävin jossain abceellä tekemässä raskaustestin siellä Kuusamon reissulla ja viiva oli selkeä. Ja olin ihan ihmeissäni. Menin sanomaan siitä Mikolle. Aamos vakuutti mulle ennen sitä ultraakin, että on siellä vauva. 

Toinen kuiskaus kuului 2.12. illalla kun makasin Taysin kaverilla, ja lapset oli vielä siinä ja yritettiin antaa kortisonia. Silloin kuulin kuin kuiskauksen, että vielä tänä iltana saat pojan. Sain klo 23.15.

Koin myös 5.12. kun pidin vauvaa sylissäni tosi vahvasti, että Jeesus oli siellä huoneessa. Arja mummo  ja ehkä Elisakin oli käymässä.Ehkä he rukoili, mutta se Jeesus oli siellä kauan . Oli vaan siinä vierellä. 🥲 Oon niin kiitollinen tästä vauvasta. Lupauksen lapsesta.❣️