Kello on nyt 4.35 aamulla ja keitin kahvit jo neljältä. Loma alkoi (oikeastaan vasta vapaat) eilen, mutta en saa nukuttua. Linnut laulaa liian kovaa tai on liian valoisaa tai sitten valmistaudun äitiyteen. Kaiken voi aina selittää sillä. Ihanaa olla Karhella, kun täällä on ihan kesä. Eilenillalla tultiin Mikon kanssa ja käytiin saunassa ja uimassa ja katsomassa Pikun pentuja. Neljä vallan sekarotuisen näköisiä. Mikko nukkuu tuolla ja niin meidän äitikin! ja aurinkokin näköjään vielä äsken. Sillä nyt se nousee ja sattuu melkein silmiin. Mulla on kauheen nostalginen olo nykyisin. Jotenkin siemailen tätä kesää ja mietin, että jo ensi jouluna on ihan uudet kujeet. Ja mulla on vauva ja mun veljelläkin.

Mun vauvalle kuuluu semmosta, että se on ensinnäkin tyttö! Oon jo tottunut ajatukseen ja sanonut heiheit mun Aamosvauvalle. Tämä pieni prinsessa on nyt  viikolla 26 eli 25+5 vanha. Se voisi jo selvitä hengissä ja se huojentaa aika lailla mieltä. Lisäksi on tosi mukavaa, että sen liikkeet tuntee päivittäin. Joten ei oo sillai huolta, onko elossa vai ei. Vaikka en vieläkään oo sillä Mikon isän stetoskoopilla kuullu niitä sydänääniä. Suolistonmurinaa lähinnä. Mutta tuskin siellä pelkät refleksit sätkii jatkuvasti, että kai se sydänkin lyö.

Vauvaa varten en oo hankkinu oikeestaan mitään. Viime viikolla laitoin vasta äitiyspakkaushakemuksenkin Kelaan, vaikka ootin sitä maagista 22 viikon rajaa kuin kuuta nousevaa. Sitten hujahtikin yli 3 viikkoo, että en tehnyt asialle mitään. Eilen käytiin Mäntässä ja sain sieltä mukaan aika paljon kaikkea vauvatavaraa. Kauheesti ihmiset haluaa avustaa. Mutta ehkä se menee vauvojen kanssa niin, että ku on itse saanut avustusta, niin sitten laittaa hyvän kiertämään. 

Välillä mulle tulee ihan kauheita ihanuuden ja rakkauden aaltoja sitä vauvaa kohtaan, mutta sitten kauheesti pelkäänkin, että miten selviän ja onko se vauva epämuodostunut. Jotenkin en osaa kuvitella yhtään, millainen vauva mulla sitten on. Mutta oon ollu Taivaan Isälle loppujen lopuksi kiitollinen, että tyttövauvalla saisin aloittaa tämän äitinä olon, kun noi pojat on niin villejä. Haluun semmosen villin, vaalea- ja pitkähiuksisen hippitytön, jolla on valkoinen pitsimekko päällä kesäisin, mutta joka on kuitenkin kuin pieni enkeli, vaikka vähän ilkikurinen. Jotenkin oon aatellut, että siitä meidän tytöstä tulee näyttelijä, mutta joo.. kai tämmöset on kiellettyjä aiheita miettiä ja pohtia. Oon niin näitä äitejä, jotka eläis haaveitaan lastensa kautta. 

En tiiä. Mitenköhän sekopää musta tulee sen vauvan kanssa. Nytkään en oikein aattele paljon muuta, vaikka siis töissä on ollut hullun raskasta. Mutta nyt kun alkoi loma, tuskin ajattelen muuta. Niin, että millaistakohan on sitten, kun se vauva oikeesti on tässä. Nojoo, lopetan, koska näyttöni on auringon paahteessa ja kello on 4.50. Hyvää sunnuntaiaamua meille. Voin puhua itsestäni kuin kuninkaallinen nykyään. :)