tiistai 14. heinäkuuta 2015
Äitiysloma alkoi rv 35+0
Moikkamoi. Long time no see. Mutta tässä jo KOLMAS!! postaus uuden vauvan odotuksen aikana! !!;) Niin, äitiysloma alkoi. Voin vaan kuvitella miten ahkerasti uuden vauvan vauvakirjaa tulee täytettyä, kun Aavankin kanssa on ollut niin ja näin.
Oon jo aika kyllästynyt tähän odotukseen. Joo, nopeesti on aika mennyt ja en tiedä olenko edes sisäistänyt, että meille tulee jo toinen lapsi. Mutta vaikka voinkin aika hyvin, välillä jopa energisesti, niin tämä kömpelyys, mahan pinkeys, masusssa muljahteleva möykky, närästys, vauvan liikkeistä johtuva pissähädän tunne, masun toimimattomuus/liiallinen toimivuus, välillä kovakin väsymys ja alakuloisuus alkaa jo minua väsyttää. Niin, että vaikka on väärin toivoa vauvaa tulevaksi jo nyt, niin tavallaan niin toivon. Shame on me. :)
Huomenna on sitten pitkästä aikaa neuvolalääkäri. Ehkä viikolla 12 oli edellisen kerran. Saa nähä mitä siellä tehdään/sanotaan. Vähän tuommoiset aina jännittää.
Muuten, näin viime yönä unta jo toisen kerran tästä vauvasta. En muista, että aikoinaan oisin Aavasta nähnyt yhtään selvää kasvokuvaa unissa. Mutta nyt kävi niin jo toistamiseen. Vaikkakaan en mielestäni nukkunut viime yönä kuin ehkä tunnin varsinaisen yön aikana (syynä närästys, ehkä liian myöhään juotu kahvi , normivalvominen ja liian kauan netissä oleskelu. Tää viimeisin oli kyllä taas niiiin itseaiheutettua, että siitä voi soimata vain itseään) ja sitten nukuin ehkä noin viidestä kahdeksaan aamulla.
Muonenmoista mahtuu yöhön. Tai siis aika tylsää tekemistä. Tuli huomattua miten vähän facebookissa tapahtuu yöllä, miten suloinen Aava on nukkuessaan ja miten ikävää närästys todella on. Niinpä yön aikana tuli käytyä juomassa pari maitolasia, kerran kävin syömässä ihan leipää ja niiiiin monta kertaa taas kävin vessassa. Vessassakäynnin jälkeen mun on paradoksaalisesti juotava vähän lisää vettä, niin että oravanpyörä on valmis :).
Niin, siitä unesta vielä, että nyt molemmissa unissa tämä vauva on ollu tummahiuksinen. Ekassa unessa näytti aika paljon veljentytöltä sinisine silmineen. Viime yön unessa hän näytti ihan pikkuvauvalle, jolla vähän tummaa märkää tukkaa. Unessa siis synnytin. Tosin koko ponnistushässäkkä meni multa aivan ohi, mutta yhtäkkiä vauva oli siinä. Saa nähä onko Aamos sitten sellainen kuin nämä enneunet ovat kuvanneet. :) Jännityksellä jään oottamaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti