4 vuotta myöhemmin...

Heippa. Päätin alkaa kirjoittaa tätä blogia neljä vuotta siitä, kun ensi ja viime kerran tänne kirjauduin.. Mutta nyt olen takaisin better than ever :).Tapaturma-alttiina edelleenkin, en aatellut vaihtaa tätä blogin nimeä. Joten "Sateenvarjo riekailena" suunnilleen kuvaa elämääni ja tätä viljelemääni pyhää(?) huolettomuutta aika hyvin. 

Ja kun ootan nyt pientä vauvaa, (poikavauvaa, näin uskon!) niin aattelin kirjoitella jotain tästä odotusajasta, että jotain ees tulee dokumentoitua.

Nyt mulla on meneillään viikko 16+4 (vaikka sen ultran mukaan 16+6). Eli seitsemästoista viikko. Se kuulostaa paremmalle (Y) Ootan koko ajan, että tulis kevät ja kesä ja äitiysloma ja vauva. Mutta toisaalta tuntuu kovin pelottavalle, miten lähellä on jo puoliväli. Plus elän koko ajan kauheiden pelkojen keskellä. Mahassa tuntuu jatkuvasti vihlontaa, mutta yritän uskotella, että siellä se maha vaan kasvaa. Lisäksi tänäänkin oon ollu vähän paniikissa, kun ei mitään tunnu mahassa, vaikka sitä kuplintaa on jo toisinaan vähän tuntunutkin. Ei siis pieruja, vaan vauvan liikkeitä. Toissapäivänä kävin pitkästä aikaa hölkkäämässä Mikon kanssa, ja sitten koko seuraavan yön maha olikin aika kipeä. Joten pitää varmaan pidättäytyä siitä. Tosin vauhti oli niinkin huima, että Mikko pystyi kävelemään rinnalla. 

Sitten kerron nolon salaisuuden. En oo ostanut yhtään mitään vauvaa varten. (Joudun by the way kutsuun vauvaa vauvaksi, kun me kutsutaan sitä jo ihan sen tulevalla nimellä. Ja jos niin käviskin, että joku lukisi tämän, niin en tahtoisi että se tieto vuotaisi... :/ Mutta oon kyllä sen verran ylpeä, että en oo hankkinut mitään noloa "työ"nimeä vauvalle. Saati sitten kutsu sitä masuasukiksi.. En tiiä, onko tässä maailmassa hirveempää nimitystä viattomalle pienelle ihmistaimelle.). Mutta niin, takaisin juoneen: en oo ostanut mitään vauvalle. Että siinä mielessä en ole seonnut. Mutta ei hätää, mun sekopäisyyteni lähti aivan uudelle tasolle. Olen nimittäin tehnyt ensimmäisen kastekutsun! :) Ja lauloin itkukurkussa noita lastenvirsiä ja hengellisiä lauluja ja "soitin" kitaraa, kun mietin , mitä tahdon siellä kastejuhlassa sitten laulettavan. Toi Ompa taivaassa tarjona lapsillekin on ihan paras. Mun vauvan kasteessa saisi puhua ihan vapaasti taivaasta ja kuolemasta, koska sitähän varten se vauva kastetaan. Että siitä tulisi ikuisen elämän perillinen. Mutta mietin niitä ihmisiä, jotka ei ehkä oo niin syvällä ;) tässä kasteen teologiassa, että onko tuollaiset taivasmaalailut kastelauluissa jo liikaa. No, ehkä tämä kysymys ei nyt ole loppujen lopuksi kaikkein akuutein.

Taidan lähtee kattoon tuota Bangladesh -aiheista matkaohjelmaa telkkarista, kun en jaksa enää kirjoittaa. Oon siis nyt äitillä ja isällä tän palmusunnuntain viikonlopun ja Mikko on yksin kotona Toijalassa. Mutta tänään oli kivaa käydä kastekeskustelussa ala-asteen koulukaverin luona, olla äitin kanssa kävelyllä ja äsken saunassa. Ja on mukavaa mennä myös huomenna kirkkoon Viljakkalaan, kun en oo käynyt siellä moneen, moneen kuukauteen. Mutta sen sijaan, että istun tässä koneella hömpöttelemässä, mun pitäis tehdä kovasti töitä (vaikka vapailla nyt oonkin) kun ens viikko on aika hulluutta töissä. Onneks ei samanlainen kuin viime vuonna sentään.

Huomaan nyt, miten tylsä tästä blogista tulee.. :) Mutta samapa tuo... Tää on mua varten.