Hiljaisen viikon tiistai

Aamu on valjennut kovin kauniina ja kylmännäköisenä täällä Toijalassa. Eilen kävi vanhat opiskelukaverit meillä ekaa kertaa ja oli mukavaa. Kai kaikki on tavallaan muuttunut ja ei sitten kuitenkaan. Kai joku osuus ihmisessä pysyy kuitenkin samana vuodesta toiseen. 

Tänään sitten alkoi vauvamaailmassa 18.viikko. Eli voisi mennä jo pian sinne rakenneultraan. Tosin meillä se on yli kolmen viikon päästä.  16.4. Miten ne laittoi sen niin myöhään? Silloinhan on jo ihan kevät. Ja silti silloinkin voi vielä keskeyttää sen vauvan. Se lääkäri sano suoraan,e ttä jos jotain siellä ilmenee, niin voi sitten vielä lopettaa raskauden. :( Tämä on karu maailma. 

Mut joo, nyt ehkä tuntuu siltä, mistä ne ihmiset on puhunut jo pitkään. Että toisella kolmanneksella on elämänsä kunnossa. No en nyt elämäni kunnossa, mutta getting there... Juon nytkin kahvia ja söin aamupalaksi kaksi tortillaa! Eilisestä jääneitä. Muutenkin pystyn harjaan hampaat jo ainakin puolilla kerroista ilman yökkäysreaktiota. Ja on ihan normi olo. Tuntuu ihan kuin ennen raskauttakin, vaikka lihonut on. Ja väsyy helpommin.  Mutta maltan tuskin odottaa, että ne meidän "viralliset" tuparit on. Kun silloin saa varmaan taas tortilloja ja muita herkkuja. :) Ikään kuin en voisi syödä niitä jo ennen... Hedonisti kun olen.

Eilen käytiin Mikon kanssa uimassa. Mä kilsan ja Mikko muutama sata metriä enemmän. Ja olin kyllä niin voipunut saunan jälkeen, että en meinannut pysyä aluksi pystyssä. Suihkussakin olin vaan kyykyssä. Varmaan ne mummut ihmetteli, että mikä mulla on. Pastoraalissahan mulle tuli tuommoinen kanssa, tässä pari viikkoo sitten. Tosin olin oksentanut runsain mitoin aamulla ja en ollut sitten syönyt muutakuin omenaa. Ja piti seisoskella jossain hartaustilanteessa pitkiä aikoja, jolloin silmissä alkoi sumentua ja korvissa soida ja kauhea hiki laskeutui ylleni. Sitten vain olin kyykyssä lopun aikaa. No, kai se on näitä raskisoireita. Silloin kerranki Tiinan kanssa lenkillä, kun käveltiin jotain 14 km, niin yhtäkkiä alkoi tulemaan kauhea voipumus. Vaikka ennen kyllä olisin jaksanut vaikka mitä.

Mulla on kovasti paineita töissä. Tai jos kattoo kalenteriinsa, niin tulee semmoinen ahdistus. Mutta päivä vain ja hetki kerrallansa varmaan pitäisi edetä. Nyt kun on vielä hiljainen viikko, niin se tietää papin elämässä usein kiireisiä aikoja.Sitten miettii vaan, että mistä ammennan nää saarnat tuleviin kirkkoihin. Kun mun raamatunluku on nykyään ihan nollassa. Ja mulla ei vaan ole oikein sanottavaa. Mutta täytyy luottaa, että Jumala auttaa.

Koin syksyllä valtavan suuren voipumuksen myös tämän työn tiimoilta. Kun kyllästyin näihin meidän kirkon vuosikertoihin. Tuntui ylivoimaiselta laatia taas uusia saarnoja näistä samoista Jeesus, elämän leipä -aiheista. Tai nytkin kun tänään pitäisi laatia taas yksi puhe Barabbaksesta, niin mietin, että ei siitäkään hepusta loputtomiin voi puhua. Kun olen puhunut siitä jo niin paljon. Mutta nyt Barabbaan kimppuun. 

Haluaisi vaan googlettaa vauvajuttuja, mutta oon jo pari viikkoa sitten lukenut tämän 18. viikonkin tapahtumat jo ennakkoon. Joten nyt täytyy alkaa varmaan tutustumaan jo tuleviin viikkoihin. Mutta kahden viikon päästä alkaa viikko 20. Huimaa!