Viimeiset vnhemapainvapaapäivät ovat käsillä. Aatonaatto on viimeinen. Olen ollut todella tunteikas ja raivokas viime päivinä -ainakin eilen. Ehkä suru on päällä tästä, että virallinen aika vauvan kanssa on ohi. Toisaalta olen todella turhautunut kotona olemiseen, elämä kun on pääasiassa vain kaaoksen huonoa hallintaa. Ja kuitenkin aina on päällimmäisenä ajatus siitä, että tämä oli kaikki lahjaa. Minun ei pitänyt enää saada vauvaa. Ja miten se menikin, se oli extraa. Joten kiitollinen olen tästä vuoden ajasta kotona.
Aamu on vielä varhainen. Olen juonut jo pari kuppia kahvia ja käynyt suihkussa. Kello on nyt 6.40 ja Eiei nukkuu pussuttaa tuolla isän kainalossa . Herätin Aamoksen ja Mirrin suihkureissulla, vahingossa siis. Kunpa he menisivät vielä nukkumaan.
Eliel kasvaa ja kehittyy. Toissapäivänä kun tuotiin kuusi sisälle, Eliel oli ihan peloissaan siitä. Ja se on pelottava kuusi. Nyt, kun siinä on valot, on helpommin lähestyttävä. Mutta ilman valoja oli ihan vihaisen näköinen. Kuin ei olisi tahtonut tulla meille.
Mulla on vielä kuitenkin melkein kuukausi lomaa. Eli palaan töihin vasta tammikuun loppupuolella. Se on mukavaa. Aion ottaa tuon ajan siten, että yritän nukkua ja lenkkeillä ja järjestellä kotia vielä kuntoon.
Sesilia on oppinut tosi hienosti lukemaan.. Aamoksella tuli hyvä väliarviointi. Aavalla menee ihan tasaisesti koulu. Sai muuten laulukokeesta 10,mistä olin iloinen.
Siunaa Taivaan Isä meidän elämämme. Jokaisen meistä. Siunaa tämä joulumme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti