Kello on 2.14, kun kirjoitan tätä. Illalla 23.15 vuosi sitten Eikkamme syntyi. Vauva hän yhä on. Pitäisi varoa, mitä toivoo.. Minä aina olen harmitellut, että vauva-aika on niin lyhyt. No, nyt on saanut vauvatella oikein olan takaa. Mikä on toisaalta ilo ollut tässä tragediassa.
Olen tehnyt surutyötä pitkin matkaa ja tässä muutaman päivän aikana. Saa nähdä tekeekö tämä päivä tiukkaa. Muistan, miten 2.6.elin vahvasti tuon päivän läpi muistoissa. Jos tällä kertaa ei ole niin paha.
Eliel osaa jollain tavalla kontata. On sanonut viime päivien aikana mm. joo, moi ja on. Mämmä on äidinmaito.
Me ollaan oltu tosi kipeitä nyt jo viikon. On ollut silmätulehdusta ja nuhaa ja yskää ja kuumetta. Tänään käytiin näytillä kummallisen ihoreaktion takia. Aamulla vauvan iho oli punaisia laikkuja ja nyppyjä täynnä. No lääkäri sanoi, että näyttää allergiselle reaktiolle. Eli ollaan tämä yö kotona. Pelkäsin jo ,että kohta ollaan taas sairaalassa.
Muista lapsista muistoja
-Yritin laittaa Sesilian huonetta kauniiksi ja pohdin, onko viiri tms halvan näköinen. Johon Sesilia vastasi, että eihän me mitään rikkaita ollakaan. Saa olla siis halvan näköistä.
-Aava on harjoitellut laulukokeeseen. Pohti tuossa, laulaako omalla äänellä vai Tuskan, jonka laulun laulaa. Kehotin ottamaan välimuodon ja se tuntui sopivan hänelle.
-Aamos tänään tuli futsalharjoituksista ja tapansa mukaan kertoi tärkeimmät tilanteet jo autossa. Lopulta hän päätyi pohtimaan, onko hän edes ihminen, kun niin taitavia ja "mekaanisia" on hänen maalinsa. Ilmeisesti muut eivät, tai valmentajat ainakaan näe hänen erinomaisuuttaan. Mutta joo, äiti näkee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti